torstai 8. huhtikuuta 2010

Kevät koittaa koirillekin

Kevätaurinko on varsinkin Dekulle suuri ilonaihe. Brassiherra rakastaa aurinkoa ja kevään ensimmäisten säteiden aiheuttama riemu on ilmiselvä. Mieluiten Deku menee mustalle matolle makaamaan auringonläikkään ja siirtyy siinä auringon liikkuessa päivän mittaan.

Jos on monta pilvistä päivää aurinkoisen jälkeen, Deku aivan kuin pyytää, että eikö sen auringon voisi laittaa taas päälle, kun hän siitä niin kovasti tykkää. Mutta minkäs teet, jos ei näy kuin sumua ja pilviä auringon edessä.

Onneksi nojatuolissa retkottaminen vähän korvaa auringonpaisteen puuttumista. Tuolia on mukava kuoputtaa ja siinä voi myös piehtaroida.

Herra Hippunen kellisteli kameran edessä oikein mielellään ja ihan hyviä räpsyjä sainkin otettua. Kovin usein Deku ei malta poseerata näin hienosti, useimmiten herra alkaa hyppiä kameraa kohti, kun otan sen esille.

Viktor puolestaan oli kiinnostuneempi röhkivän pehmopossun raatelemisesta kuin kameralle esiintymisessä, joten tyytyminen on tällä kertaa yhteen otokseen herra Härvelistä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Synttärisetti

Vierailin taannoin lankakaupassa ja huomasin siellä lankaa, joka oli aivan erään hyvän ystäväni "väristä". Ystäväni syntymäpäivät olivat tulossa ja lanka oli vieläpä alennuksessa, vaikka ei järin kallista ollut normaalistikaan. Ostin kolme kerää vailla tarkkaa suunnitelmaa, mitä niistä tekisin. Harvemmin mulla tosin tarkkaa tai vähemmänkään tarkkaa suunnitelmaa on lankaa ostaessani tai ainakin se ehtii muuttua moneen kertaan ennen lopullista toteutusta.


Langoista tuli myssyn ja kaulurin käsittävä setti. Lahja toimitettiin ystävälleni hieman myöhässä, kuten minulle tavallista, mutta ilokseni olen saanut kuulla molempien lämmittimien olevan sopivia ja mieluisia. Mahtavaa!

Mariomyssy III

malli: Jatan Mariomyssy omin muokkauksin

lanka: Lang Yarns West (villa/akryyli ~50/50) 50 g

puikot: 5 mm koivuiset Brittany-sukkapuikot

muuta: Vähensin n. 10 s ja tein myssystä lyhyemmän kuin ohjeessa. Nostettu s joka 2. krs kavennuksiin sulautuen. Koristeena virkattu "nappi", joka näkyy joten kuten ekassa kuvassa.

Deku esittelee ammattimallin elkein setin toisen osan, Olympiakaulurin. Kokeilin tässä uutta pintaneuletta, johon tykästyin kovasti. Kyseisen pintaneuleen suomenkielinen nimi ei ole minulla tiedossa, englanniksi siitä käytetään nimityksiä woven stitch tai linen stitch. Pinta on tiivis ja hyvin joustava. Oikea ja nurja puoli on erilaiset ja kauluria voikin käyttää kummin päin tahansa.

Myös nuoremmalla koirallani Viktorilla ovat jo oikeaoppiset poseeraukset hallussa. Ylläolevissa kuvissa sekä Deku että Viktor esittelevät kauluria oikea puoli päällepäin. Langan värivaihtelut tulevat tässä pintaneuleessa mukavasti näkyviin, yksivärisestä langasta neulottuna pintaneule ei niin erottuisikaan. Lankaa oli mukava neuloa eikä kummastakaan kerästä löytynyt solmuja tai muita vikoja. Pehmeää on ja väristä tykkään itsekin, vaikka metsänvihreät sävyt eivät ykkössuosikkejani olekaan.


Viktor esittelee yllä kaulurin nurjaa puolta asustetta astetta rennommin käyttäen.

Olympiakauluri

malli: Chickadee Cowl by Kirsten Kapur

lanka: Lang Yarns West 50 g

puikot: 6,5 mm Knit Picks -pyörö

muuta: Osallistuin tällä projektilla Ravelryn Ravelympialaisten Scarf Super-G -lajiin Team Finlandin jäsenenä. Ensimmäiset olympialaiseni ja hyvin meni, heti pääsin mitaleille!!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Hello Kitty, epäonnistunut

Sain eilen valmiiksi 6-vuotiaalle kummitytölleni tekemäni Hello Kitty -pipon. Tarkoitus oli siis tehdä Hello Kitty, mutta lopputulos ei todellakaan ole onnistunut eikä muistuta mallia. Harkitsen vakavasti ommeltujen silmien, nenän ja viiksien purkamista, vaikka se on tuskaista hommaa. Naama kokonaisuudessaan on liian korkealla, sitä pitäisi laskea lähemmäksi resoria; nenä ei ole kohdallaan silmien välissä. 

Hello Kitty -pipo

malli: omasta päästä

lanka: Gedifra Easy Soft valkoinen ja Mondial Sidney valkoinen, yhteensä 52 g. Mustaa La Alpacaa ja keltakirjavaa muliinilankaa kirjailuun.

puikot: 4 mm Knit Picks -sukkapuikot

koko: 6-vuotiaalle (mahtuu kyllä mullekin ympäryksen perusteella, muttei yllä korville)

Harmittaa tosi paljon ruveta purkamaan, mutta ei kai tässä muukaan auta. Silmien ja nenän kohdistaminen oli huomattavasti hankalampaa kuin oletin. Neuloin kaksinkertaisella langalla, merinovillaisella ja mohairlangalla, molemmista vain hyvää sanottavaa. Pinta on mukavasti kevyen pörröinen muttei liian karvainen, hyvin pehmeä ja varmasti lämminkin. Mohairlanka on tietenkin tosi ohutta ja meinaa katketa ommeltuja silmiä ratkottaessa, kun tarkertuu huomaamatta saksenkärkiin. Äh ja pöh, en tykkää.

Kun nyt tätä purkamaan joudun, niin haluan sitten lisätä sen rusetinkin vasemman korvan viereen. Pinkin rusetin, tietenkin!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Mun Mario ja muita myssyjä

Pidemmän aikaa olen ajatellut, että haluan tehdä itselleni Mariomyssyn. Langatkin on ostettu useampaan kertaan, mutta ne olivat liian monen sadan kilometrin päässä, kun joululomalla iski myssynneulomisvimma ja päätä paleli. Kävin siis ostamassa uudet langat, jotka kerrankin pääsivät suoraan puikoille ilman välivarastointia!

Myssystä tuli mulle aavistuksen liian suuri, mutta meneepähän ainakin kunnolla päähän ja korville toisin kuin Koirapuistopipo. Neuletiheys täsmää ohjeessa annettuun eli ilmeisesti mulla on sitten pieni pää. Mittasin kyllä mielestäni, että ympärys olisi suunnilleen sama kuin ohjeen 56 cm, olen siis tainnut mittailla taas omiani... Ohje on mainio, helppo seurata ja kiva neuloa, kiitos Jatta! Toinen on jo tehty äidille pienin modauksin, mutta siitä ei ole vielä kuvaa. Ehkä sitten, kun kaveriksi tarkoitettu kauluri valmistuu.

Mariomyssy I

ohje: Mariomyssy

lanka: musta La Alpaca kaksinkerroin sekä tummanharmaa Regia Silk 6-fädig, koristeessa tuntemattomia jämänyttösiä äidin kätköistä. Yhteensä 130 g.

puikot: 5 mm Brittany-sukkapuikot, koristeessa 3 mm koukku

Kolminkertaisella langalla neulottuna myssystä tuli mukavasti eläväpintainen musta, vähän kuin meleerattu. Alpakan ansiosta myssy on oikein lämmin ja ajaa siis asiansa. En ole aiemmin neulonut La Alpacaa, hauska uusi tuttavuus :)


Kaverin tytölle neuloin viime keväänä Titityyn alesta ostamastani Therapista Ellan pipon. Olen aiemmin neulonut ystävälleni tuntemattomasta äidiltä peritystä langasta samalla ohjeella, johon tykästyin niin, että tahdoin tehdä toisenkin. Pintaneuleet ovat välillä oikein kivoja.

Valitettavasti tämä pipo on aiotulle käyttäjälle, joka toimii myös mallina kuvassa, ehkä hieman pieni ja sopiikin luultavasti paremmin kevätpipoksi mallin pikkusiskolle.

Ellan pipo II

ohje: Ellan pipo Ullasta 01/07

lanka: pinkki SWTC Therapi, 35 g

puikot: 4 mm Knit Picks -sukkapuikot


Samaan perheeseen meni myös pikkusiskolle tarkoitettu vauvan myssy. Neuloin sen jo syksyllä Novitan Samoksesta, kun ei vielä ollut tietoa, onko odotettu vauva tyttö vai poika. Pikkuiselle tyttövauvalle myssy on vielä iso, isosiskolle sopii paremmin.

Vauvan myssy

ohje: oma

lanka: valkoinen Novita Samos 50 g

puikot: 5 mm Brittanyt

torstai 24. joulukuuta 2009

Jouluaatto

Kiireiden hellitettyä rauhoitumme joulun viettoon. Blogikoirat Decu, Wictor ja Kuuno poseerasivat eilen joulukuvissa.

 

Viime vuonna virkkasin kaikille pojille punaisesta villalangasta joulupannat, jotka kiinnitetään puisella tähdenmuotoisella napilla ja on koristeltu kulkusin. Mielellään herrat pantojaan käyttivätkin, mutta eilen ei kuvasta varten löytynyt kuin yksi panta, jonka Viktor sai kaulaansa.


Yllä olevassa kuvassa koirapojat esittelevät vuosi sitten uunituoreita joulupantojaan. Näiden kuvien myötä toivotan kaikille tämän lukeville Rauhallista ja lämpöistä joulua!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Koirapuistopipo

Toissapäivänä valmistui pipo Koirapuistopipoksi nimeämäni päänlämmitin, eilen sain ommeltua mäyräkoiranapit paikoilleen. Aikeena oli neuloa oikein lämmin pipo, jolla tarkenisi seisoskella koirapuistossa kylmemmälläkin kelillä.

Lanka on uskomattoman pehmeää, mutta kuten kuvista näkyy, myös helposti kuluvaa. Nappeja ommellessa kaksisäikeisen langan yksi säie katkesi kahdesti, vaikka yritin olla hyvin varovainen. Kaksinkerroin neuloen lankaa kului kaksi kerää ja vähän korkeampi pipo oli kyllä toiveissa, harkitsen siis kolmannen kerän hankkimista, jotta saisin jatkettua myssyä paremmin korville yltäväksi. Myös ohuemmasta langasta vuorin neulominen on harkinnassa.

Koirapuistopipo

malli: idea Dropsin ohjeesta 116-16

lanka: Bouton d'Or Laïka (100 % villa) kaksinkertaisena, 100 g musta

puikot: muoviset 7 mm pyöröt

muuta: keraamiset napit Poppelista


Vierailin viime viikolla Fazer Makeisten tehtaalla. Tuomiset kiinnostivat kovasti Dekua ja Viktoria. Kuvassa herrat odottavat, mitä toisesta kassista paljastuu. Kyllä, kahdella kassilla kannoin kotiin ostokset, ei tarvitse suklaata jouluksi ostella...


Viktor ihastui Fazerin siniseen paperikassiin niin kovasti, että olisi ominut sen itselleen tyhjänäkin!


Sain tällä viikolla omat kappaleeni Kipakat-neulekalenterista ja on se hieno! Olen tosi iloinen, että saan olla mukana näin hauskassa projektissa, vaikka oma osuuteni onkin kovin pieni! Kalentereita on myös tilattu ja ostettu ilahduttavan paljon :)

lauantai 28. marraskuuta 2009

Kipakat kalenteri 2010 julkaistu!


Perjantaina saimme viimein painosta projektimme hedelmän!! Kalenteri sisältää 11 aiemmin julkaisematonta neule- ja virkkausohjetta sekä tietoa käsityöaiheisista tapahtumista Suomessa. Edellisen postauksen Vikipuvun ohje löytyy kalenterista myös, Viktor on herra Lokakuu :) Lisätietoja kalenterista ja tilausohjeet löytyvät juuri avatusta Kipakoiden blogista http://kipakat.blogspot.com

Mukana mm. kauniit Talvimorsian-palmikkosukat...

...viehättävä Suopursu-pitsihuivi...

... sekä herkullinen Puolukka-kauluri!